Kevään iloja ja suruja

Kahden keväisen viikon aikana syntyi kaksi tervettä varsaa: tamma ja ori. Samaisena ajankohtana menetimme rakkaan Carla-koiramme. Lisäksi ensimmäisenä syntynyt varsa sai niin pahan varsaripulin, että jouduimme viemään sen Hyvinkään hevossairaalaan hoitoon. Joskus ei voi kuin ihmetellä näitä elämän kuvioita.

Kaksiviikkoinen vuoristoratamme alkoi 22.4, silloin vein Carlan eläinlääkäriin, koska se hengitti mielestäni raskaasti ja oli turvonneen oloinen, lisäksi mummokoira joi paljon. Olisipa vaan ollut märkäkohtu, mitä epäilin, sen olisi voinut leikata. Ultra näytti Carlan mahaontelon olevan täynnä nestettä ja verikokeesta selvisi, että maksa-arvot olivat taivaissa. Ei hyvältä näyttänyt. Nesteenpoistolääkitys aloitettiin ja raskain mielin ajelin kotiin. Todennäköisesti Carlalla oli jossain sisäelimessä kasvain. Lisätutkimuksia en halunnut, Carla oli jo kuitenkin 11-vuotias ja kasvaimen sijainnilla ei ollut merkitystä: tuskinpa sille mitään olisi voinut tehdä, sitäpaitsi kun maksa sanoo poks, se on menoa.

Meillä alkoi kotona saattohoitoviikko. Carlaa lääkittiin aamuin illoin, se sai lempiherkkujaan, kävimme viimeisillä myyränmetsästysretkillä pellolla ja vietimme aikaa pihalla kauniissa kevätauringossa. Carlan katse oli jo kaukaisuudessa, kun se nuuhkutteli kevään hajuja. Yöt kuluivat varsomista odotellessa ja varsomiskarsinan kameraa katsellessa. 25.4 syntyi kaunis tammavarsa Lillalle. Erittäin toivottu lopputulos: ruunivoikonkimo tamma ja kaikki sujui kuin oppikirjasta. Iloa varsasta himmensi pahasti Carlan vointi, joka vääjäämättä huononi.

29.4. oli viikko eläinlääkärillä käynnistä. Carlan hengitys oli muuttunut raskaammaksi. Pihalla se leikiskeli pallolla ja juosta lönkötteli käpyjen perässä, joita Viljariina sille heitteli. Välillä se makoili nurmikolla ja katseli meidän muiden puuhasteluja. Soitin Sirpalle ja sanoin, että tänään on aika tehdä viimeinen palvelus hyvälle ystävälle. Sovimme, että veisin Carlan illalla kahdeksan jälkeen vastaanotolle. Viljariina halusi lähteä mukaani ja muut lapset jäädä kotiin. Sami oli kursseilla Espoossa.

Vääjäämättä ilta saapui ja oli aika lähteä - viimeisen kerran. Iloisesti Carla hyppäsi autoon - maailman parhaaseen paikkaan sen mielestä. Kuinka monet kerrat lähdinkään autolla Carlan kanssa purureeneihin kentälle tai pellolle jälkiä ajamaan. Yhteistä taivalta oli takana yksitoista vuotta: minä tunsin Carlan läpikotaisin ja se minut. Maailman paras harrastuskaveri, josta tuli viimeisinä vuosinaan loistava perhekoira ja erinomainen äitikoira. Yönsä se nukkui uskollisesti Viljariinan vuoteen jalkopäässä. Kuinka tällaisesta voi luopua kyynelittä ja tuskatta? Ei mitenkään.

Vastaanotolla katsoimme vielä ultralla tilanteen ja se paljasti, että koko koira oli täynnä nestettä. Carla sai rauhoitteen ja rapsutin sitä korvan takaa siihen asti kunnes se nukahti. Tilanne oli oikeastaan varsin rento ja arkipäiväinen eikä hiukkaakaan pelottava tai ahdistava. Viimeinen piikki suoneen ja kaikki oli ohi. Sirpa otti näytteet neulalla rintaontelosta ja myös se oli täynnä veristä nestettä. Carla haudattiin Raudkan viereen kotitilan multiin. Siellä se on tähtenä taivaalla - suojelusenkelimme.

5.5 alkoikin sitten seuraava kriisi: Lillan Vuokko-varsalla ei ollut kaikki hyvin. Menimme iltatallille ja huomasimme, että Vuokko piehtaroi ja piehtaroi yhä uudestaan. Lillan tissit olivat myös täynnä, joten varsa ei ollut imenyt ja se onkin jo todella huolestuttavaa. Lisäksi Vuokko ripuloi. Soitimme päivystävälle eläinlääkärille, mutta totesimme sitten parhaaksi ratkaisuksi lähteä ajamaan tammaa ja varsaa Hyvinkäälle hevossairaalaan. Olimme perillä yhden aikaan ja Vuokko oli kohtalaisessa kunnossa, kivulloinen, mutta ei vielä kuiva ja kaikki arvot normaalit. Olimme paikalla sen aikaa kun Vuokko sai kanyylin ja pääsimme kotimatkalle kahden aikaan. Lilla ja Vuokko jäivät hevossairaalaan. Kotona olimme neljän aikaan. Kuka sanoikaan, että kasvattaminen on antoisaa? Joskus voi olla, mutta näinä hetkinä tuntuu ihan joltain muulta.

7.5. päätti Tanja pyöräyttää maailmaan orivarsan ja se syntyi kello 23.15 ihan pienellä avustuksella. Antti tuli heti katsomaan passitykkinsä poikaa ja totesi, että sehän on Ilmari. Varsa on nyt sitten ihan oikeasti nimetty Ilmar frá Salorannaksi. Ei mikään muu nimi sopinut enää. Tanjaltapa ei sitten lähtenytkään jälkeiset ja meillä oli Snöggurin kisareissu edessä heti aamusta. Yö kului talutellessa ja viiden korvilla lastattiin Tanja traileriin ja Sami ajoi pienen lenkin: ei auttanut, oli pakko kutsua päivystävä, joka sattui olemaan onneksi oma eläinlääkärimme. Nips, naps, hän irroitteli jälkeiset käsin. Oksitosiinia piti pistää kolmen tunnin välein, mitata kuumetta ja syöttää sulfaa viikon verran. Antti jäi hoitamaan Tanjaa ja me starttasimme kohti Kuumaa, minä kilpailijana ja Sami tulospalveluna.

8.5 kului Kuumassa ja siellä oli ihan tajuttoman kylmä. Trína oli toinen helpossa töltissä ja sai paljon positiivista palautetta ihmisiltä. Helppo nelikäynti sujui muutoin hyvin, mutta laukka oli väärä - sattuuhan sitä. Pitkä päivä ja melkoiset kaksi viikkoa kaiken kaikkiaan. Hyvänä uutisena tuli se, että Lillan ja Vuokon saa noutaa kotiin. Tästä kaikesta puuttuu vielä lasten aiheuttamat pikkukriisit kuten vessapaperilla tukittu vessanpönttö puhumattakaan lavuaariin ja lattialle tyhjennetystä hammastahnatuubista. Nyt odotellaan Vickanin varsaa syntyväksi - laskettu aika on 17.5. Sitä ennen pitäisi hoitaa yksi näyttely.