Hyytävä talvi

Talven selkä alkaa jo pikkuhiljaa taittua, mutta vielä eletään -maaliskuun puolivälissä siis- kunnon pakkasessa ja luntakin on ihan riittävästi. Meidän tilallamme on tämä talvi ollut oikeastaan varsin helppo: hevoset ovat olleet joulukuusta saakka vapaalla heinällä, lähes yhdessä laumassa. Tanja on tietenkin ollut erikseen ja viettänyt isohevoselämää: yöt karsinassa ja päivät postimerkkitarhassa - sen jalka ei vielä kestä isossa aitauksessa liikkumista. Lämmintä vettä on täytynyt lisätä kolme kertaa päivässä eristettyihin saaveihin, sillä jos hevoset eivät juo, ne eivät myöskään syö ja sitten ne palelevat. Vesisaavit ovat tallissa ja hevosten heinäpaikka neljän hehtaarin talvitarhan toisessa päässä. Hyvin ne ovat oppineet tulemaan tallille, kun huudan niitä, pieniä herkkupaloja tai kauraa on toki myös tarjolla...tiineet tammat - erityisesti Vickan - juovat uskomattoman paljon.

Vapaa heinä oli tänä talvena oikeastaan pakon sanelemaa: säilöpaalimme jäätyivät pinnasta ja niiden repimiseen ei minulla ole aikaa, jota puolestaan hevosilla on 24h/vrk. Sisältä paalit olivat sulia ja laitumella saattoi nähdä kokonaisilta näyttäviä paaleja, joista sisusta oli huolellisesti syöty - vain kuoret olivat jäljellä. Parisen viikoa sitten kyllä totesin, että rouvien ja neitien herkutteluhetket ovat ohi: kyljet pullottavat sen näköisinä kuin meillä olisi useampikin tiine tamma. Öiksi hevoset suljetaan nyt tallin lähelle aitaukseen ja saavat vain pienet iltaheinät, ylenmääräinen mässäily on ohi ja muutama "märkäpieru"vaivasta kärsinyt yksilökin on ihmeellisesti parantunut.

Pari viikkoa sitten heräsin vähän ennen seitsemää puhelimen soittoon: vanhasta Alasesta soitettiin, että hevosemme ovat heidän pihassaan. Jaha, totesin puhelimeen, tulemme heti hakemaan ne. Hetken aikaa pyörin ympyrää ja verenpaine oli varmasti ihan tapissa. Sitten sain jotenkin järjellistä toimintaa aikaiseksi, soitin Samille, että tule takaisin kotiin, hevoset ovat karanneet. Toiseksi soitin naapuriin äidilleni, että tulee meille hoitamaan lapsia. Sitten puin päälleni ja kirmasin hakemaan tallista yhtä riimua ja kauraämpäriä. Lähdin hölkkäämään pihasta kohti Alasta ja katsastin samalla laitumelle, että noin puolet hevosista oli tallella. Pimeässä, otsavalon kajossa siinä hölköttelin ja ajattelin, että pitäisi kyllä kuntoilla enemmän..lääh. Hetken kuluttua takaani kuului jyrinää ja tuli valkeus: aura-auto - voi perjantai. Jäin seisomaan keskelle tietä ja kas, sehän pysähtyi. Ilmoitin auton kuljettajalle, että edessä saattaa olla kymmenkunta hevosta irrallaan, että hyvää matkaa vaan. Hän kiitti kauniisti ja jatkoi matkaansa - pelko persiissä epäilemättä. Minä puolestani pääsin Samin kyytiin ja ajoimme Alaselle.

Alasen pellolla seisoi puolet hevoslaumastamme. Lampaiden vieressä. Hevoset olivat aamulla olleet heidän navettansa ulko-ovella sen näköisinä, että voisiko joku päästää sisälle? Katsoin laumaa ja huusin: Hilppa. Sieltähän valkoinen kuningatar kömpi kainaloita myöten hangessa kohti kaurasankoa - ja riimua. Koko nuoriso mukanaan höystettynä Zabrinalla ja Trinalla. Sitten vaan kohti kotia, Sami jäi pitämään perää. Viljo ja Rauni kääntyivät risteyksestä pukkipierulaukkaa toiseen suuntaan kuin muut, mutta aika nopeasti palasivat lauman huomaan ja niin marssimme hyvässä järjestyksessä kotiin. Ja öisin ei olla enää isossa aitauksessa. Sen pituinen se.

Helmikuussa oli hevosilla edessään puolivuotishuolto eli rokotetaan ja raspataan. Seuraavan kerran sama operaatio tehdään elo-syyskuulla. Siinä saa eläinlääkäri huhkia jonkun aikaa, että meidän laumamme tulee hoidettua. Ensin kaikki rokotettiin ja sen jälkeen alkoi raspaaminen. Kaikki käyttäytyivät varsin sivistyneesti, Zabrina puolusti shettisten mainetta ja hyppi muutaman kerran pystyyn - ihan periaatteen vuoksi. Lilla on perinteisesti hypännyt ainakin kerran ylös, ihan kuin sitä ei olisi säännöllisesti raspattu jo 16 vuoden ajan, mutta tällä kertaa sillä ei ollutkaan mitään raspattavaa - tarkistettiin vain suunavausriimu päässä. Tanja jätettiin suosista väliin, koska se tarvitsee rauhoittaa eikä tässä vaiheessa tiineyttä ole syytä moiseen, jos ei ole syömisvaikeuksia - ja niitähän Tanjalla ei ole. Nelivuotiaat käyttäytyivät suorastaan hämmästyttävän hyvin, seisoivat kuin puujumalat paikoillaan.

Kevät keikkuen tulevi, vaikka ei ihan heti uskoisi. Lillan ja Tanjan pitäisi varsoa ensi kuussa, mutta taitaa mennä toukokuun puolelle, kun on näin kylmää. Varsakuume alkaa pikkuhiljaa nousta ja ei millään jaksaisi odottaa tätä loppuaikaa. Meillä on kolme voikkoväristä tammaa tiineenä ja kaikki on astutettu rautiaalla orilla. Väri- ja sukupuoliveikkaus on sitten mielenkiintoista...vaikka toisaalta, ensisijainen tavoite on se, että tamma pysyy hengissä. Hyvänä kakkosena tulee se, että syntyy terve varsa. Kaikki, mikä tulee edellä mainittujen seikkojen lisänä, on pelkkää plussaa.