Hylling eli kotoisammin Hilppa muutti tilallemme vuoden 2003 syksyllä. Sen mukana tuli kesällinen orivarsa ja Hilpan kaksivuotias tammavarsa Thyrnirós eli Tirnikka. Olin tehnyt hevosten omistajan kanssa sopimuksen tammojen astuttamisesta seuraavana keväänä. Orivarsa vieroitettiin ja vietiin melkeinpä saman tien Toivosen Minnalle orilaumaan Mäntsälään. Hilppa ja Tirnikka olivat olleet pois kotoa jo keväästä alkaen, ne olivat eräällä pikkutallilla kesälaitumilla ja toisen varsallisen tamman kanssa. Tirnikka oli alkanut jo keväällä aikaisin hingata ja niinpä tuolla tallilla oli tulkittu se kesäihottumaksi. Hilpalla on kesäihottuma, joten ei mitenkään outo päätelmä, mutta ajankohta hankaamiselle oli erikoinen: alkukevät. Kulkipahan sitten loimitettuna Tirnikka koko kesän.
Meille saapui siis kolme hevosta ja erityisesti Hilppa oli kuin sitruunan niellyt. Sen harja oli lyhyt tynkä ja tamman koko olemus hyvin hapan. Kesä oli ilmiselvästi ollut sille raskas. Orivarsasta kun päästiin eroon, niin alkoi muihin hevosiin tutustuminen. Sitten "ihottuma" levisi kaikkiin hevosiimme. Vai että tällainen "ihottuma" nauroi kunnaneläinlääkärimme, kun selvitin hänelle asiaa. Väiveitähän niistä sitten löytyi, kun asiaa tutkittiin. Hetken jo pelästyin, että miten ihmeessä pesemme kymmenkunta talvikarvassa olevaa issikkaa, mutta coopersectiä harjaan ja häntään ja johan lähti väiveet. Tirnikkaa ei ole sen jälkeen kesäihottuma vaivannut. Hilppakin alkoi piristyä ja harja alkoi kasvamaan.
Hilppa on oikealta nimeltään Hylling frá Flekkudal ja siitä tuli Salorannan tilan tärkein hevonen. Nimi Hylling tarkoittaa uskollisuutta; sen paremmin ei olisi tätä tammaa voinut nimetä. Halusimme kovasti Hilpasta varsaa ja se astutettiin oriilla Sylvester frá Södergård. Puolitoista kuukautta ennen laskettua varsomista kaunis rautiaankirjava tamma syntyi kuolleena ulos lumihankeen. Syynä ennenaikaiseen varsomiseen oli istukkatulehdus. Pettymys oli valtavan suuri, mutta kummasti asiat asettuivat oikeaan mittasuhteeseen, kun kuulimme, että samalta kylältä oli kuollut viiden pienen lapsen isä. Yhden varsan menetys ei tuntunut enää missään.
Hilppa toipui ja päätimme astuttaa sen uudelleen, nyt oriilla Hástígur frá Brekkufelli. Tiinehtyminen ei onnistunut heti, mutta kantavan tamman kuitenkin haimme Lehtimäeltä kotiin. Kahta viikkoa ennen laskettua varsomispäivää tulimme myöhällä kotiin ja päätin vielä käydä - jostain syystä - katsomassa tallissa Hilppaa. Hilppa seisoi kesäihottumaloimet litimärkinä päällään yltä päältä turpeessa - synnytys oli alkanut. Olen aina pohtinut, että mistä tietää, jos joku asia on pielessä varsomisessa? Voin kertoa, että kyllä sen todellakin huomaa. Samoin tein soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka luojan kiitos oli oma kunnaneläinlääkärimme. Hän sanoi tulevansa päivystysalueen toiselta reunalta ja että matkaan menee tunti. Käski myös kädellä kokeilla, mitä sisällä tuntuu (ei voi olla totta!).
Kätilöpariskunta T. ja S. Mäkelä suorittivat sisätutkimuksen, jonka saldona oli se, että ihan kuin siellä olisi silakka tulossa...???Tammalla kovat tuskat ja samalla se kuitenkin lakkaamatta hörisi syntymättömälle varsalleen. Soitin Hilpan omistajalle ja sanoin, että pahalta näyttää. Hän lähti ajamaan meille. Antti hälytettiin apuvoimiksi paikalle myös. Eläinlääkäri vihdoin saapui ja sisätutkimuksen ammattimainen tulos oli se, että varsa oli tulossa niska edellä (silakka=korva), istuvassa asennossa ja vielä kaiken huipuksi etujalat kohdussa takajalkojen välissä. Varsa oli siis jo kuollut aikaisemmin ja synnytys käynnistynyt sen takia. Paloitteluhommiksi meni. Miehet jäivät avustamaan eläinlääkäriä ja poistuimme Hilpan omistajan kanssa siksi aikaa laitumelle katselemaan hevosia. Kaikkia muistoja ei ole pakko ottaa vastaan eikä varsan paloittelu todellakaan kuulunut niihin asioihin, mitä haluaisin muistella myöhemmin.
Palasimme vaitonaisina laitumelta ja siellä se mustankirjava oripoika oli kolmessa osassa karsinan lattialla. Hilppa oli täysin uupunut ja nyt oli aika keskittyä sen hoitoon - vaara ei ollut tamman kohdalta ohi. Jälkeiset eivät lähteneet itsestään irti vaan eläinlääkäri joutui irroittelemaan ne käsin seuraavana päivänä. Kolmantena päivänä Hilppa sai ähkyn, mutta selvisi siitäkin. Päätimme yhdessä Hilpan omistajan kanssa, että tammaa ei astuteta enää ikinä. Nyt oli ollut lähellä tammankin hengen menetys. Hilpalta jäi kuitenkin tammajälkeläinen ja ykkösellä rakenteestaan palkittu orijälkeläinen. Ihan riittävä panostus suomalaiseen islanninhevoskantaan.
Syksyllä 2006 Hilppa siirtyi veljeni ja minun omistukseen ja jäi näin pysyvästi Salorannan tilalle. Miksi se on sitten se tärkein hevonen? Ratsuna se ei ole erityisen viljakas ja tölttiä siltä kokematon ratsastaja ei saa esiin. Hilpan luonne on kuitenkin täyden kympin arvoinen. Se on täysin pomminvarma ja arvokas vetohevonen nuorten hevosten lenkeillä. Sillä voi viedä huoletta käsihevosta ja sen selkään voi laittaa kenet vaan. Lapsemme voivat "ratsastaa" sillä huoletta pihassamme ja Hilppa pitää huolen, että vauhtia on juuri sen verran kuin pikku kyytiläinen kestää. Eläinlääkärille se on täydellinen potilas, vaikka sille on tehty tuskallisiakin operaatioita - Hilppa ei muistele pahalla. Makupaloja voi syöttää kädestä vaikka kuinka paljon, rouva ei koskaan näyki (tietää kuitenkin saavansa). Helppo kengittää ja kuljettaa ja taluttaa ja ratsastaa ja pysyy huonomassakin aidassa.
Hilppaan liittyy monta hauskaa tarinaa. Yhden kerran oli kesällä eläinlääkäri tullut tiineystarkastamaan tammoja. Hilppa odotti myös tallissa raspausvuoroaan seinään kiinnitettynä. Lapset pyörivät jaloissa ja nuorta ultrattavaa tamma vähän hermostutti. Pyysin lapsia siirtymään sivummalle ja eläinlääkärikin sanoi, että nyt olisi syytä mennä varmuuden vuoksi kauemmaksi. Enpä unohda koskaan, miltä lekurin naama näytti, kun hän huomasi, mihin tenavamme siirtyivät: kolme lasta siirtyi Hilpan takajalan viereen siten, että kaksi- ja nelivuotiaat tyttäremme kietoivat toisen kätensä Hilpan takajalkaan ja nojasivat siihen, vanhimmainen nojasi puolestaan mahaan - ja Hilppa seisoi kuin tatti paikallaan, lapset vierellään.
Kesäaikana Hilppaa vaivaa kesäihottuma, joka pysyy hyvin kurissa huolellisella loimituksella ja pimeällä pihatolla, johon on vapaa pääsy ympäri vuorokauden. Kesän ajan Hilppa saa usein laiduntaa pihassamme, josta se pääsee talliin heti kun se haluaa. Viime kesänä Hilppa tosin keksi reitin kauralaareille (eihän se laarista mitään saa), joiden päälle oli jätetty pari rehusäkkiä odottamaan tyhjennystä. Juu, tulihan ne säkit tyhjennettyä - tavalla tai toisella. Puhumattakaan siitä kerrasta, jolloin tamma löysi avaamattoman kymmenen kilon säkin timotein siemeniä - osa sisällöstä oli pitkin maata ja osa oli ilmeisesti prosessoitunut elävän kylvökoneen sisuksiin ja sitä kautta maahan. Kompostijätteet erehdyin muutaman kerran jättämään talon portaille (en laiskuuttani heti vienyt niitä kompostoriin) ja löysin ne sitten leviteltyinä pitkin betoniportaita. Hyvin ylikypsä banaani liistrattuna portaaseen ei ihan kauheasti naurata. Painepesurikin kiinnosti Hilppaa niin paljon, että yhden kerran se seisoi pesurin pistooli kiinni loimen hupussa - ja odotti kiltisti paikoillaan pelastajaa. Paniikki ei kuulu tämän tamman sanavarastoon.
Hilppa on myös hevoslaumamme johtajatamma. Sen ei tarvitse tapella tai kyykyttää ketään. Se vaan on pomo ja sillä siisti. Hilppa on kuningatar, joka rakastaa laumassa oloa. Shetlanninponeista se ei pidä, mutta sietää ne. Ihan pikkuisen antaa välillä niille kyytiä... Joku aika sitten Hilpasta sanottiin, että "sehän puhuu kohta". Sitä päivää odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti