Marraskuun puoliväli jo. Kirjoittaminen blogiin jäi pitkäksi aikaa - oli kaikkea muuta puuhaa niin paljon. Neljä tammaa astutettiin viime kesänä ja kaikki ovat tiineitä - toistaiseksi. Vanha sanonta: huoleton on hevoseton, pitää kyllä paikkansa. Syyskuun alussa Tanjalta murtui kavioluu ja siitä asti se on potenut jalkaansa karsinassa. Kolmen viikon kuluttua on kontrolliröntgenkuvat, joten silloin tiedetään, kuinka hyvin murtuma on paranemassa. Tanjan mieliala on pysynyt hyvänä pitkästä koppihoidosta huolimatta - ruokaa kun on nenän alla, niin elämä hymyilee tälle hevoselle. Kyljet kyllä hiukan pullottavat, mutta onhan se tiine...
Raudka puolestaan söi jäätynyttä ruohoa syyskuun yöpakkasten jäljiltä ja kaviokuumehan sille sitten tuli. Entisessä elämässään se on sairastanut erittäin pahan kaviokuumeen, mutta on ollut meillä asuessaan (vajaat kolme vuotta) täysin oireeton tähän saakka. Raudkan olotila oli melkoisen huono ja lopettamistakin harkittiin tovin verran. Eläinlääkäri kävi tarkistamassa, että tamma on edelleen tiine ja päätettiin kaksi viikkoa katsoa tilanteen kehittymistä. Raudka sai orsikengät etujalkoihinsa ja koki ihmeparantumisen: se laukkailee itsekseen tarhassa, joten luultavasti se ei ole kovinkaan kipeä. Kipulääkettä se on saanut koko ajan, mutta annos on jo varsin pieni.
Salli ja Selja kävivät Kotimäen talleilla Liedossa näyttelyssä ja saivat molemmat kakkospalkinnon. Molemmat varsat käyttäytyivät todella hienosti ja matkustivat kärryssä hyvin. Keijo haettiin Orimattilasta kotiin ja meiltä se meni Sarkolaan Josulle orilaumaan. Ihan mukavannäköinen poika siitä on kehittymässä. Pidetään se orina ainakin ensi syksyyn saakka. Viljo (Vitnir fra Saloranta) tuli kotiin ja on parhaillaan Honkarinnan Millalla esikoulussa. Viljo on tulossa myyntiin, joten jos kookas ruunihallakko ruuna kiinnostaa, ota yhteyttä. Vieno ja Vickan puolestaan lähtevät esikouluun Ryhäsen Tiinalle ensi keskiviikkona - ja saavat tänään kengät jalkaansa.
Koiria on koko syksy reenattu ahkerasti: jälkiä ajettiin _paljon_ ja vanha Carlakin joutui tai siis pääsi jälkihommiin. Tavoitteena oli käydä erikoisjälkikokeessa 8.11, mutta 6.11 satoi niin paljon lunta, että koe peruttiin. Santra puolestaan on harjoitellut tottelevaisuutta, suojelua ja jälkeä niin, että ohjaaja alkaa olla loman tarpeessa. Hevosiakin on kurssitettu ahkerasti eri opettajien johdolla. Olen käynyt niiden kanssa Riika Räihän, Jenni Kurjen ja Hanna Heiskasen tunneilla. Trína onkin mennyt mukavasti eteenpäin ja Gerrakin on saanut lihasta ja voimaa ihan kivasti. Hósaa ei ole juuri ratsastettu kuin maastossa, mutta eiköhän sitäkin ehditä vielä treenamaan.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti