Viikkoa ennen juhannusta saimme puhelinsoiton, että eräältä kesämökiltä oli löydetty pari pienen pientä villikissan poikasta. Meille toimitetaan Hämeenkyrön kunnan löytöeläimet, joten ei se puhelu mitenkään tavaton ollut. Sami kävi hakemassa pikkiriikkiset pennut, emokissasta oli tehty muutama havainto: musta ja tavattoman laiha katti, joka pakeni välittömästi ihmistä.Kissanpojat olivat todella nuoria, arvioimme ehkä noin kolmeviikkoisiksi tai nuoremmiksi. Piki alkoi välittömästi syömään ja juomaan erikoisella imemistekniikalla lautaselta, mutta pikkiriikkinen Noki tarvitsi syöttöapua. Saksanpaimenkoiranarttumme Carla adoptoi pennut ja alkoi hoitamaan niitä kahden pentueen emon kokemuksella; imettänyt se ei sentään niitä, putsasi ja hoiti kylläkin. Viikon kuluessa Piki voimistui ja kehittyi, mutta Noki heikkeni hyvästä alusta huolimatta. Juhannuspäivänä aamulla Noki lähtikin sitten paremmille metsästysmaille.
Piki pikku pirulainen on kasvanut ja kehittynyt valtavaa vauhtia: kenenkään varpaat eivät ole enää turvassa pikku pedolta. Vaaniva musta pantteri saalistaa kaikkea liikkuvaa, koirien hännät ovat sen suosikkisaalista varpaiden lisäksi. Isommista kissoistamme Lassi on tutustunut Pikiin vähitellen, mutta kovin on ystävystyminen hidasta. Piki tuli meille jäädäkseen ja sen paikka on nyt sisällä kasvamassa hyväksi hiirikissaksi. Välillä tuntuu, että se luulee olevansa saksanpaimenkoira - ainakin kooltaan. Molemmat koiramme hyväksyvät sen lauman uudeksi jäseneksi ja häikäilemättä pikku katti käyttää tilannetta hyväkseen. Mikäpä sen mukavampaa kuin seurata pienen kissanpojan kehittymistä!
