Loppuvuoden kuulumisia

Tapaninpäivää vietettiin hyytävän kylmässä myrskysäässä. Riikan kurssille piti aamutuimaan ajella, mutta vilkaisu ulos vesitti sen suunnitelman: tuuli puhalsi puuskaisena ja lunta tuprutti taivaan täydeltä. Hevoset olivat kuitenkin tyytyväisenä ulkona heinäpaalin äärellä, kukaan ei ollut tullut suojaan tallille. Lauma on aina ajoittain vapaalla heinällä; riippuen sääolosuhteista ja lomantarpeestamme. Lämmintä vettä pitää kuitenkin viedä ainakin kolme kertaa päivässä, jotta muistavat juoda tarpeeksi. Vanhat tammat eivät todellakaan vaivaudu marssimaan tallille juomaan ja ummetusähkyjen välttämiseksi viemme niille maitokärryillä lämmintä vettä.

Vieno ja Vickan viettivät antoisan kuukauden Ryhäsen Tiinalla esikoulussa. Pikkutammat oppivat neljässä viikossa kantamaan ratsastajaa selässään siten, että molemmilla voi lähteä pikku lenkille maastoonkin yksin. Kaasu, jarru ja ratti siis löytyy. Vickan esitti kaikki neljä askellajia, Vienolta löytyi niiden lisäksi myös passi. Vickan oli erityisen rohkea ja peloton, Vienosta puolestaan kuoriutui ehta blondi: ei oppinut mokoma kuukaudessa juomaan automaatista...Nyt tammat ovat hyvin ansaitulla tauolla, Vickan jatkaa ratsun opintojaan vasta vuoden kuluttua - se varsoo jo toukokuussa esikoisensa. Vieno saa viettää ainakin helmikuun loppuun saakka laumaelämää ja sitten maaliskuulla saa lähteä lenkeille mukaan käsihevosena. Kevään näyttelykin siintää Vienon suunnitelmissa: rakennearvostelu olisi kiva saada.

Marraskuu

Marraskuun puoliväli jo. Kirjoittaminen blogiin jäi pitkäksi aikaa - oli kaikkea muuta puuhaa niin paljon. Neljä tammaa astutettiin viime kesänä ja kaikki ovat tiineitä - toistaiseksi. Vanha sanonta: huoleton on hevoseton, pitää kyllä paikkansa. Syyskuun alussa Tanjalta murtui kavioluu ja siitä asti se on potenut jalkaansa karsinassa. Kolmen viikon kuluttua on kontrolliröntgenkuvat, joten silloin tiedetään, kuinka hyvin murtuma on paranemassa. Tanjan mieliala on pysynyt hyvänä pitkästä koppihoidosta huolimatta - ruokaa kun on nenän alla, niin elämä hymyilee tälle hevoselle. Kyljet kyllä hiukan pullottavat, mutta onhan se tiine...

Raudka puolestaan söi jäätynyttä ruohoa syyskuun yöpakkasten jäljiltä ja kaviokuumehan sille sitten tuli. Entisessä elämässään se on sairastanut erittäin pahan kaviokuumeen, mutta on ollut meillä asuessaan (vajaat kolme vuotta) täysin oireeton tähän saakka. Raudkan olotila oli melkoisen huono ja lopettamistakin harkittiin tovin verran. Eläinlääkäri kävi tarkistamassa, että tamma on edelleen tiine ja päätettiin kaksi viikkoa katsoa tilanteen kehittymistä. Raudka sai orsikengät etujalkoihinsa ja koki ihmeparantumisen: se laukkailee itsekseen tarhassa, joten luultavasti se ei ole kovinkaan kipeä. Kipulääkettä se on saanut koko ajan, mutta annos on jo varsin pieni.

Salli ja Selja kävivät Kotimäen talleilla Liedossa näyttelyssä ja saivat molemmat kakkospalkinnon. Molemmat varsat käyttäytyivät todella hienosti ja matkustivat kärryssä hyvin. Keijo haettiin Orimattilasta kotiin ja meiltä se meni Sarkolaan Josulle orilaumaan. Ihan mukavannäköinen poika siitä on kehittymässä. Pidetään se orina ainakin ensi syksyyn saakka. Viljo (Vitnir fra Saloranta) tuli kotiin ja on parhaillaan Honkarinnan Millalla esikoulussa. Viljo on tulossa myyntiin, joten jos kookas ruunihallakko ruuna kiinnostaa, ota yhteyttä. Vieno ja Vickan puolestaan lähtevät esikouluun Ryhäsen Tiinalle ensi keskiviikkona - ja saavat tänään kengät jalkaansa.

Koiria on koko syksy reenattu ahkerasti: jälkiä ajettiin _paljon_ ja vanha Carlakin joutui tai siis pääsi jälkihommiin. Tavoitteena oli käydä erikoisjälkikokeessa 8.11, mutta 6.11 satoi niin paljon lunta, että koe peruttiin. Santra puolestaan on harjoitellut tottelevaisuutta, suojelua ja jälkeä niin, että ohjaaja alkaa olla loman tarpeessa. Hevosiakin on kurssitettu ahkerasti eri opettajien johdolla. Olen käynyt niiden kanssa Riika Räihän, Jenni Kurjen ja Hanna Heiskasen tunneilla. Trína onkin mennyt mukavasti eteenpäin ja Gerrakin on saanut lihasta ja voimaa ihan kivasti. Hósaa ei ole juuri ratsastettu kuin maastossa, mutta eiköhän sitäkin ehditä vielä treenamaan.

Piki ja Noki

Viikkoa ennen juhannusta saimme puhelinsoiton, että eräältä kesämökiltä oli löydetty pari pienen pientä villikissan poikasta. Meille toimitetaan Hämeenkyrön kunnan löytöeläimet, joten ei se puhelu mitenkään tavaton ollut. Sami kävi hakemassa pikkiriikkiset pennut, emokissasta oli tehty muutama havainto: musta ja tavattoman laiha katti, joka pakeni välittömästi ihmistä.

Kissanpojat olivat todella nuoria, arvioimme ehkä noin kolmeviikkoisiksi tai nuoremmiksi. Piki alkoi välittömästi syömään ja juomaan erikoisella imemistekniikalla lautaselta, mutta pikkiriikkinen Noki tarvitsi syöttöapua. Saksanpaimenkoiranarttumme Carla adoptoi pennut ja alkoi hoitamaan niitä kahden pentueen emon kokemuksella; imettänyt se ei sentään niitä, putsasi ja hoiti kylläkin. Viikon kuluessa Piki voimistui ja kehittyi, mutta Noki heikkeni hyvästä alusta huolimatta. Juhannuspäivänä aamulla Noki lähtikin sitten paremmille metsästysmaille.

Piki pikku pirulainen on kasvanut ja kehittynyt valtavaa vauhtia: kenenkään varpaat eivät ole enää turvassa pikku pedolta. Vaaniva musta pantteri saalistaa kaikkea liikkuvaa, koirien hännät ovat sen suosikkisaalista varpaiden lisäksi. Isommista kissoistamme Lassi on tutustunut Pikiin vähitellen, mutta kovin on ystävystyminen hidasta. Piki tuli meille jäädäkseen ja sen paikka on nyt sisällä kasvamassa hyväksi hiirikissaksi. Välillä tuntuu, että se luulee olevansa saksanpaimenkoira - ainakin kooltaan. Molemmat koiramme hyväksyvät sen lauman uudeksi jäseneksi ja häikäilemättä pikku katti käyttää tilannetta hyväkseen. Mikäpä sen mukavampaa kuin seurata pienen kissanpojan kehittymistä!

Heinäkuu

Heinäkuu on parhaimmillaan ja miltei jo puoli kuuta takana. Meidän kesämme on ollut täynnä työntekoa ja niin jatkunee. Helppoa kuin heinänteko - niin se nykyään on: koneet tulivat ja pyöräyttivät pellot isoihin valkoisiin muniin. Jos se kävi helposti, niin muu sitten ei; traktorit rikkoutuivat vuoron perään (joku lienee myynyt niille jonotuslappuja) ja korjattavaa riitti muutamiksi päiviksi. Tietysti koneet hajoavat juuri silloin kuin niitä kipeästi tarvittaisiin, mutta toisaalta, ei ne siellä hallissa seisomalla riku, eivätkä työt tule tehdyksi.

Kesäajan ehdoton (siis ihan jokakesäinen) ykköstyömää on aitausten teko. Joku voisi ajatella, että mikäs siinä, tolpat maahan ja langat kiinni. Niinpä. Meillä se alkaa ihan alkutuotannosta (jos tätä ilmausta voidaan käyttää) eli ensin mennään metsään - sopivaan sellaiseen ja mielellään omaan. Nuoret kuusenalut karsitaan, kaadetaan ja kuoritaan. Sitten ne teroitetaan (moottorisahalla) ja viedään kotiin odottamaan pellolle pääsyä. Rautakanki ja mies tekevät reiät, tolpat lyödään niihin ja eristeet ruuvataan paikalleen. Ai niin, ensin on suoritettu aidanpaikan raivaus (osa aitauksista menee metsässä). Lopuksi pääsee vetämään lankaa ja valmis on. Kuka sanoikaan, että hevosten kesähoito on niin helppoa ja halpaa?

Tammojen astutus/tiineysrintamalle kuuluu sen verran uutta, että Vickan on ultrattu Fengurista tiineeksi. Tanja on myös uusintatarkastettu ja vankasti on kantavana. Lilla on -ainakin omasta mielestään- edelleen tiine: astuu kaikkia muita hevosia sujuvasti. Raudka on parhaillaan Nurmijärvellä seurustelemassa tositarkoituksella hurmuri pitkätukan kanssa. Jospa sekin saataisiin kerrasta kantavaksi - toivotaan niin. Muuten on ratsastus ja muu hevostelu jäänyt retuperälle. Snöggur cupiin 19.7 lähdetään kuitenkin kilpailemaan ja mottona on siis, että lahjattomat harjoittelevat. Meni syteen tai saveen. Kaikki tai ei mitään. Se ei pelaa joka pelkää.

Juhannus

Oikea juhannus on tänään 24.6 ja niin kukkii juhannusruusut ja aurinko paistaa lämpimästi. Kalenterijuhannuksena värjöttelimme Pälkäneellä sateisessa säässä mökillä ja kävimme kastautumassa 14-asteisessa järvessä. Hyttysarmada oli myös liikekannalla ja niitä iniseviä pikkupistäjiä oli ihan liikaa lennolla. Me hävisimme taistelun ja vetäydyimme mökkiin. Sunnuntaina kävimme ensin Orimattilassa katsomassa "Keijoa" ja Antti vuoli samalla kaikki vuotiaat ja kaksivuotiaat orivarsat. Minä ja Tiia pyydystimme niitä vuoltavia, eikä se ollut ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Tuli hiki!

Orimattilasta suuntasimme Nurmijärvelle Dynur-tallille hakemaan prinsessa Vickania (Kvika frá Saloranta) sulhastelemasta. Hyvin majasteetillisesti ja arvonsa mukaan oli neiti käyttäytynyt. Ja toivottavasti jäi tiineeksi Fengurista.

Tanja frá Minni-Borg

Tanja eli nykyisin Tamppi tuli taloon kohta kaksi vuotta sitten. Veljeni Antti osti sen Taapelta vähän vauhdikkaammaksi maastoratsuksi. Hevosen osto oli sinällään mielenkiintoinen prosessi: olimme yhtäaikaa ratsastuskurssilla Taapen kanssa ja Antti osallistui kyseiseen kurssiin ensimmäisellä omalla issikallaan eli Hilpalla (pomminvarma lastenratsu). Jostain syystä, muiden lähtiessä ruokatauolle, Taape sai Antin kokeilemaan Tanjaa. Antti hyppäsi selkään ja sitten mentiin! Tanja ampui passissa ympäri maneesia aivan kuin biljardipallo: näimme hienoa passia koko rataa leikkaa (molempiin suuntiin), pitkät sivut (hyvin iso maneesi), päädyt menivät laukan/ristilaukan sekoitusta. Me hyppäsimme maneesin laidalle katselemaan ja jännittämään, tippuuko ratsastaja ja mihin? Taape yrittää rauhallisella (aavistuksen kireähköllä) äänellä saada Tanjaa pysähtymään ja neuvoo Anttia hiljentämään. Anttia naurattaa Tanjan selässä ja vihdoin, kun hevonen suostuu hiljentämään, Taape sanoo: voit tulla alas selästä. Muutamaa kuukautta myöhemmin Tanja siirtyy Antin omistukseen ja meille asumaan, se on tiine oriista Skelmir frá Pori.

Tanjan kilpaura oli kestänyt siis yhdeksän vuotta ennen meille tuloa. Se on saavuttanut eri ratsastajilla lukuisia voittoja/sijoituksia ja mm. viisikäynnin ja tyylipassin Suomen mestaruudet. Erityisesti tamma muistetaan uskomattoman hienosta passistaan ja valtavasta eteenpyrkimyksestään. Vuosi sitten heinäkuussa Tanja sai esikoisensa ja syntyi kaunis voikko tammavarsa, joka nimettiin Rjóma frá Salorannaksi. Äitinä se ei ihan heti ollut valmis vaan sitä täytyi opetella. Niin kauan meni hyvin (synnytykset, imetykset, hoito), kunnes laitoimme sen laumaan takaisin: törötukka hukkasi varsansa laumaan ja lähti ihan paniikissa juoksemaan pitkin laidunta huutaen sydäntäsärkevästi. Muut hevoset tutustuivat kaikessa rauhassa varsaan ja tämä uraäiti kiitää pitkin laidunta kuin nuoli eikä huomaa mitään puhumattakaan että löytäisi varsaansa. Varsa hätääntyy ja juoksee aidoista. Siinä vaiheessa pettää minun hermoni ja huudan, että se on sitten ensimmäinen ja viimeinen varsa, minkä tuo p.... p.... lehmä tekee! No, saatiinhan sekin tilanne hallintaan ja Tanjakin oppi, että mitä tarkoittaa äidin vastuu. Varsin hyvin se jälkikasvunsa hoitikin. Mitä varsottamiseen tulee, niin ensi vuonna odotetaan syntyväksi huhtikuun lopulla toista varsaa ja onnellinen tuleva isä on siis Roope. Mestari + mestaritar = ?

Lilla frá Heynesi

Lilla Lillero Pullero on meille liisattu issikkatamma, joka teki monet vuodet tuntihevostöitä Taapen tallilla. Veera osti sittemmin Lillan omakseen ja meillä tamma on asustellut jo useamman vuoden. Lilla tuli Islannista viisivuotiaana ja - kuten huomattiin - täysin kouluttamattomana. Siitä muistona muutamatkin hurjat rodeoesitykset selkäännoustessa. Lillasta kehittyi kuitenkin tavattoman hyvä ratsuhevonen hienolla töltillä ja eteenpyrkimuksellä: siitä todisteena näyttelyssä saavutetut ratsastuspisteet 7,92 (rakenne onkin sitten toinen juttu, mutta kantakirjalausunnossa sanotaan jotakin hyvistä viisikäyntiratsastusominaisuuksista ja _puutteellisesta_ rakenteesta...)

Lilla on tehnyt meille kolme varsaa ja Veeralle yhden. Varsoista selvisi sellainen mielenkiintoinen seikka, että pohjaväriltään tämä kimo tamma onkin ruunivoikko. Mukava bonus! Tänä vuonna Lilla täytti siis jo 20 vuotta eikä sitä ole enää muutamaan vuoteen ratsastettu. Ja miksi ei, no, siitä syystä, että tamma kun pääsi säännöllisestä ratsastuksesta ja käsittelystä, se villiintyi: ei anna kiinni (paitsi leivällä) eikä päästä selkään (jos kukaan ei pidä kiinni). Olemme siis samassa pisteessä kuin sen ollessa viisivuotias = Lilla nuortuu tai dementia vaivaa sitäkin. Mihin ovat pyyhkiytyneet kaikki ne ratsastusvuodet???

Tänä keväänä Lilla jälleen astutettiin ja uudeksi sulhaseksi valittiin Roope. Kasvattajan silmissä siintää jo se hieno ruunivoikko tölttäri. Astutukset sujuivat mallikkaasti. Lilla on tullut aina heti kerrasta tiineeksi. Maanantaina oli sitten tiineystarkastus: kokenut hevoseläinlääkärimme ultrasi sen - tyhjä. Voi permanto! Tamma oli hankala ultrata, se puristi itsensä eläinlääkärin käden ympärille ja työnsi vastaan kaikin voimin. No samana iltana kiikutimme sen takaisin Nurmijärvelle ja sanoimme Juhalle, että kiimaan on tulossa hyvää vauhtia. Eilen Lilla sitten katsottiin uudelleen (ei todellakaan hyväksynyt oria lähelleen) ja onnellisesti odottavana tuo sitten onkin. Matkailu avartaa ja kolmostiehän on niiiiiin mielenkiintoinen ja vaihteleva ajettava.

Kesäisiä kuulumisia

Onpa vierähtänyt pitkä aika siitä, kun olemme viimeksi päivittäneet sivujamme. Viime vuonna kului paljon energiaa hevosten sairasteluihin ja nettipäivitykset jäivät tekemättä. Kevään aikana Sami on muokannut sivujamme uuteen uskoon ja nyt voisi taas ajatella säännöllistä päivittämistäkin.

Viime vuotiset varsamme (5 kpl) ovat kaikki kesälaitumilla: "Keijo" (Garri fra Saloranta) on Orimattilassa orilaumassa ikäistensä seurassa miehistymässä. Salli, Selja, Rán ja Kermit (Rjóma frá Saloranta) ovat Pirkkalassa Helin luona hyvässä neitiseurassa. Muut hevoset ovat myös tällä hetkellä kesälaitumilla. Ratsastettavia meillä on tällä hetkellä kuusi ja siinä onkin tekemistä, jotta kaikilla tulisi tehtyä jotain. Meillä on nykyään käsihevosia usein lenkillä mukana...

Viime vuonna ei astutettu yhtäkään tammaa, joten tänä vuonna ei varsoja synny. Varsakuume on kuitenkin melkoinen ja tammoja on jo astutettu. Tanja ja Lilla ovat sulhastelleet Nurmijärvellä komean rautiaan tölttimestarin kanssa ja Vickan lähti samaan paikkaan seurustelemaan kauniin rautiaan tukkajumalan kanssa. Raudka on myös tarkoitus astuttaa ja osoite on sama kuin muillakin - orivalinta vielä mietityttää: rautias vai rautias?